Siirry suoraan sisältöön
Iäkäs lapinporokoira metsässä.

Mahtikuonon perustaidot – arjen taitojen kurssi kotikäynteinä

Kaikki koirat eivät pääse harjoittelemaan arjen taitoja pentuna. Joskus koira tulee perheeseen vasta aikuisena. Joskus elämä on ollut kiireistä, eikä koulutukselle ole löytynyt aikaa.

Uusien taitojen opettelu ei kuitenkaan ole sidottu ikään.

Mahtikuonon perustaitokurssilla rakennetaan sujuvampaa yhteistä arkea koiran kanssa askel kerrallaan. Kurssi toteutetaan yksityistunteina omassa kodissanne ja lähiympäristössänne, jolloin harjoitukset voidaan suunnitella juuri teidän tarpeisiinne.

Mitä perustaitokurssilla harjoitellaan?

Kurssin sisältö suunnitellaan yksilöllisesti koirasi ja sinun tarpeiden mukaan.

Kontakti ja yhteistyö

Rauhoittuminen ja paikallaolo

Hihnakäytöksen perusteet

Käsittely ja hoitotoimenpiteet

Luopuminen ja esineistä irrottaminen

Kurssilla keskitytään ennen kaikkea taitoihin, jotka helpottavat yhteistä arkea.

Kenelle yksityinen arjen taitojen kurssi sopii?

Mahtikuonon perustaitokurssi voi sopia sinulle, jos:

Sinulla on yli 1-vuotias koira, onka arjen taidot ovat jääneet vähemmälle harjoittelulle.

Koirasi on tullut sinulle aikuisena, esimerkiksi rescue-koirana tai kodinvaihtajana.

Haluat vahvistaa yhteistyötä koirasi kanssa.

Kaipaat yksilöllistä ohjausta ryhmäkurssin sijaan.

Haluat joustavasti arkeesi sopivat ajat.

Koirasi pelkää matkustamista tai uusia tilanteita.

Et tarvitse aiempaa kokemusta koiran kouluttamisesta.

Arjen taitojen harjoittelu on sijoitus hyvään arkeen minkä tahansa ikäisen koiran kanssa. Sen avulla voit ennaltaehkäistä mahdollisesti vastaantulevia ongelmia. Jos tarvitset apua vaikeampien käytöshäiriöiden ratkomiseen, on käytösneuvonta sopivampi ratkaisu.

Mitä perustaitokurssiin sisältyy?

4 x 60 min yksityistuntia

Neljä kouluttajan kotikäyntinä toteutettavaa 60 min yksityistuntia.

Selkeät ohjeet

Tuntien sisältöjä tukevat materiaalit, jotka sisältävät tiiviit ja selkeät ohjeet harjoituksista.

Kooste tekemistänne harjoituksista

Halutessasi saatte tunnin jälkeen videokoosteen tunnilla tekemistänne harjoituksista.

Perustaitokurssin hinta

295 euroa

Sisältää alv 25,5 %. Hintaan lisätään matkakulut Itä-Helsingistä (0,55 € / km).


4 x 60 min yksityistunnit

Tuntien sisältöjä tukevat materiaalit.

Kooste jokaisen tunnin harjoituksista.

Tiivis alkukartoitus ennen kurssia.

Henkilökohtainen ohjaus juuri teidän tarpeisiinne

Varaa kurssi sujuvaan arkeen koirasi kanssa

Kyllä kiitos, haluan tilata
Hinta sisältää alv-veron 25,5 %. ja siihen lisätään matkakustannukset Itä-Helsingistä (0,55 € /km).
Nimi
Sähköpostiosoite
Perustaitokurssi on saatavilla Helsingissä ja sen ympäryskunnissa. Kerro tässä kaupunki ja tarkempi kaupunginosa (Esim. Helsinki, Mellunkylä tai Espoo, Kauklahti).
Tässä voit kertoa toiveitasi kurssin ajankohdista tai taustatietoja koirastasi ja sinusta.

Näin ilmoittaudut perustaitokurssille

Mahtikuonon perustaidot -kurssi räätälöidään juuri sinun ja koirasi aikatauluihin ja tarpeisiin sopivaksi. Näin varaat kurssin:

Saat vahvistuksen ilmoittautumisesta sähköpostitse 2 arkipäivän aikana. Vahvistusviesti sisältää ehdotuksia ensimmäisten tuntien ajankohdiksi.

Vahvista itsellesi sopiva ajankohta vastaamalla saamaasi sähköpostiin. Voit myös ehdottaa muita ajankohtia, jos ehdotetut ajat eivät sovi.

Seuraavaksi saat sähköpostiisi vahvistuksen ajankohdasta ja linkin tiiviiseen esitietolomakkeeseen. Tässä vaiheessa saat kurssista myös laskun, joka tulee olla maksettu ennen kurssin ensimmäistä tuntia.

Ennen kurssin alkua saat vielä ohjeet ensimmäiselle tunnille valmistautumiseen. Sitten matka voi alkaa!

Usein kysyttyä perustaitokurssista

Onko koirani liian vanha koulutettavaksi?

Ei ole. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille yli vuoden ikäisille koirille.

Sopiiko kurssi rescuekoiralle?

Kyllä. Kurssi sopii erityisen hyvin rescue- ja kodinvaihtajakoirille, joiden kanssa halutaan rakentaa yhteistyötä ja harjoitella arjen taitoja yksilöllisesti.

Entä jos koirallani on jo haasteita?

Kurssilla voidaan harjoitella monia arjen tilanteita helpottavia taitoja. Jos kyseessä on laajempi käytösongelma, käytösneuvonta voi olla sopivampi vaihtoehto. Tarvittaessa autan valitsemaan oikean palvelun.

Voiko perustaitokurssin kotikäyntejä sopia eri viikonpäiville ja kellonajoille?

Kyllä voi. Yksityistunnit voidaan sopia sinun aikatauluusi sopivaksi ja niitä voi tarvittaessa järjestää eri viikonpäivinä tai esimerkiksi vaihtelevasti päivä- ja ilta-aikoihin.

Mitä ajankohtia kurssin tunneille on tarjolla?

Perustaitokurssin tunneille löytyy aikoja sekä arkisin että viikonloppuisin. Iltapäivä- ja ilta-aikoja löytyy yleensä parhaiten maanantaisin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Aamuisin ja päiväaikaan tunteja voidaan järjestää useimpina viikonpäivinä.

Mitä Mahtikuonon perustaidot -kurssilla tehdään?

Kurssilla harjoitellaan koiran elämän kannalta keskeisiä taitoja, esimerkiksi kontaktia, hihnakäytöstä ja hoitotoimenpiteitä. Yksityistunteina toteutettavan kurssin etu on, että siinä pystyy myös räätälöimään harjoituksia ja opeteltavia asioita toiveidenne mukaan tavallista pentukoulua enemmän.

Missä kaupungeissa Mahtikuonon kotikäyntikurssit ovat saatavilla?

Mahtikuonon kotikäynnit järjestyvät Helsingissä ja Helsingin ympäryskunnissa kuten Espoo, Vantaa ja Sipoo.

Koirankouluttaja ja koirakoulu Mahtikuonon yrittäjä Tuuli Vuori borderterrierinsä kanssa.

Kouluttajasta

Mahtikuonon perustaidot -kurssilla kouluttajasi on minä, Mahtikuonon yrittäjä Tuuli Vuori. Koulutusmenetelmäni perustuvat positiiviseen vahvistamiseen ja tutkittuun tietoon koiran käyttäytymisestä ja oppimisesta. Koulutuksiini koirasi ja sinä olette tervetulleita juuri sellaisina kuin olette.

Aloita sujuvampi arki koirasi kanssa

Varaa paikkasi kurssille nyt!

Varaa Mahtikuonon perustaidot